torstai 13. joulukuuta 2012

Kunnes ihastus muuttuu elämän pituiseksi rakkaudeksi.



Mitä nää mun unirytmit on? Huomenna aamulla taas klo 7.20 herätys ja voin taas kuvitella miten silmät sikkuras sitä ollaa.
Joo siis tossa eilen kävi aikamoinen ylläri, kun ajeltiin autolla ja päädyttiinkiin sitten ojaan loppujen lopuksi. Onneks oli onnea matkassa eikä käyny suuremmin mitään, paitsi mulla on selkä rikki nyt. Mutta kyllä se siitä. Ja iso kiitos sille vastaantulijalle, joka tuli sitten nykäsemään meidät traktorilla sieltä ylös. Ja parille muullekkin ihanalle kiitos. Autokin on siis kunnossa paitsi voi olla, että jonkin näköisiä lumi klönttejä tippuu pitkin poikin vieläkin mutta ei se haittaa !
En siis todellakaan pystynyt tänään mennä kouluun vaan oon ottanu buranaa nassuun ja lepäillyt, koska noi kivut on aika isot välillä. Näin tänään kyllä tota mun lemppari ihmistä ja siks oonkii hymy korvissa taas. Saa nähä mitä huomisesta koulupäivästä tulee, kun pitäs vääntää parit kampaukset. Eikun buranan voimalla siis.

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Sekasin ei oo pää, entistäkin herkempi.


Voita sun pelot, aloita elo, anna kanootin kulkee, melo melo.
Maailmalle on turha olla vihainen, alta kaunis vaikka päältä niin likainen
Virheitä löytyy jos niitä etsii, eka ihmissuhde menee aina metsii,
Aina syntyy uutta kun jokin kuolee, katse kauniiseen kuolee.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Kaikki tää mun jännitys ei suhun tarttuu saa.


Pientä hiljais eloa täällä, pahoittelen taas kerran. On vaan tapahtunut tuon viime viikonlopun jälkeen niin paljon asioita ja ollut aika paljon mietittävää. Onneks nyt taas kaikki on ihan reilassa, ainakin luulen niin. Kohta pitäs alkaa miettiä mitä sitä ostais joululahjaksi muille ja oon aivan kuutamolla, että mitäköhän sitä keksisi. Kummi tytölle on jo lahja onneksi tiedossa.
Eilen lähdettiin Nooran kanssa kohti Rivieeraa ja taidettiin laulaa karaokeakin.. Apua :-D Oli kyllä ihan jees ilta vaikkakin pieniä epämieluisia suunnitelmia tuli vastaan. Noh ehkä ensiviikolla sitten. Aina voi toivoa.
Kohta pitäisi leikata Julian hiukset ja sitten luultavasti suunnistan tuonne Hannalle loikoilemaan. Onneks kummi oli ihana ja osti mulle ison säkin karkkia mun huomisten nimppareiden kunniaksi. Elieli, jos en huomenna tule postailemaan mitään niin toivotan jo hyvät nimipäivät : Anna,Anne, Anni, Anu !!

perjantai 30. marraskuuta 2012

Palvon maata enkelin alla nyt, enkä mä haluu mitään muuta.


Heippa ! Tänään olisi taas valmistautumista kahteen asiaan: opinnäytetyön tekemistä ja bailaamiseen. Tänään oli aivan unelmallisen lepsu koulupäivä, kun päästiin ennen 11 koulusta. Kohta pitäs hipsiä tossa järkyttävässä tuulessa tekemään Rigolettoon kampauksia. Tämän viikonlopun jälkeen sekin loppuu. Sitten suuntaan tuonne Hannan luo aloittelemaan ja siitä sitten kohti kvl kouvolan yöelämää. Saa nähä mitä tästäkin illasta tulee.
En ole varmaankaan ainoa joka tekee päässään mielikuvitus matkoja jonnekkin lämpimään? Tykkään talvesta muuten mutta toi viima ja kylmyys ei oo kylläkään mun makuun ollenkaan. Ehkä voitan joskus lotossa. Ainakin toivon niin.

torstai 29. marraskuuta 2012

Syvemmälle kirjotusten unessa mä tipun, oon opetelllu paperil kestää kivun, mut en kestä nähdä sitä silmillä sun.



Hellööy ! Talvi näyttää tekevän kovasti tuloaan ja mulle iskee koko ajan vaaan suurempi matkakuume. Ei mua muuten ärsytä talvi, mutta se kylmyys ei oo ihan mun juttu kuitenkaan. Ainoa asia mitä talvessa ootan on se että pääsee laskettelemaan. Taino olis se kiva vaikka luistellakkin, mutta se ei onnistu multa. Kai sitä olis sitten saatava tukiopetusta siinä..
Huomenna mulla on kaks koetta koulussa ja tuntuu etten tule pääsemää kummastakaan läpi. Matikka on ollu mulle aina aine jota en tajua ja kuulin huhua ettei toi yh:n koekkaan ole helppo. Eli ankaraa pänttäämistä tiedossa.
Ja siis olihan mulla pientä ilmoitus luontoista asiaakin !! Sain nimittäin tänää ton ajoluvan, joten kouvola vapise meikäläinen on liikenteessä ! Saa nähä miten tolla vanhemmalla autolla ajelu sujuu, kun kumminkin ehti tottua hieman uudempaan autoon. Huomenna on kyllä lähdettävä juhlistamaan tätä kortillisuutta ! Ehkä jonkun viikonlopun voisin olla kuskina.. ehkä.
Toivottavasti tästä tulis kivempi viikonloppu, kun edellisestä vaikkakin perjantai alkoi loistavissa merkeissä ja oli melkein loppuun asti hyvä. Ikävöin vaan kovin paljon jo erästä, mutta onhan meillä kaikki maailman aika. Huhhui miten ihminen osaakin olla onnellinen toisesta ihmisestä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Älä pelkää, ota se vastaan silmät auki, kokonaisvaltaisesti nauti.


Huhhui mikä viikonloppu. Perjantai meni sen verran vauhdikkaissa merkeissä, että onnistuin rikkomaan mun jalan ja kaikki rahat meni. Muutenkin oli sen verran vauhdikas perjantai etten tiedä pitäskö itkeä vai nauraa. Lauantai menikin rauhallisemmissa merkeissä, vaikkakin eksyttiin baariin, mutta tällä kertaa vain yksille. Loppu illasta mentiin tekemään ruokaa, kattomaan leffaa ja nautiskelemaan vaan yksinkertaisesti hyvästä seurasta. En tiiä mikä siinä on, mutta nukahan aina kesken leffan.. Onneks kyseessä oli elokuva josta osaan joka ikisen vuorosanan :-D Outoa ehkä..
Tänään olen ollut tekemässä opinnäytetyötä ja siivoillu omaa huonetta, koska vidoin saan tätäkii kaatopaikkaa laitettuu vähän uuteen uskoon ! Ja alkaa pikkuhiljaa tuolla hamassa tulevaisuudessa häämöttää se oikeasti oma koti, niin ajattelin heittää kaikkee turhaa pois. En malta oottaa että pääsisin jo omaan kotiin, mutta se edellyttää, että valmistun ensin jotta mulla olisi rahaa maksaa sitten töillä se mun eläminen. Tekisin todellakin mielummin töitä, kun olisin päivääkään koulussa. Muutenkin se vapaus on se mitä janoan tällä hetkellä eniten.
Voisin alkaa tästä hipsimään tuonne sängyn puolelle, koska huomenna on taas koulupäivä. En tiiä miten mun pää kestää tota koulua enempää, mutta pakko se on jaksaa se puoli vuotta. (enään..) Onneks joku jaksaa kannustaa aina silloin tällöin herkällä hetkellä.
Jännä nähä mitä tuleva viikko tuo taas tullessaan. Toivottavasti yhtä hyvää niiku viime aikoina.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ilmaa siipiesi alla


Hei rakkaat ! Pahoittelen ettei musta ole kuulunut hetkeen mitään, mutta mulla ei yksinkertaisesti aika ole riittänyt. Ja en halua väkisin alkaa postailemaan, että tässä säilyy sellain kiva fiilis. Koulu jutut painaa päälle ihan tosissaan ja pitäs jaksaa painaa eteepäin ja löytää inspiraatioo, että jaksais.. No onneks mulla on yks joka tsemppaa pitkin koulupäiviä.
Vaikkakin on ollut kiirettä koulu juttujen kanssa, niin mulle on tapahtunut niin kivoja ja ihania juttuja etten ees tunnu itse tajuavan välillä. Ja oon niin onnellinen ja kiitollinen. Mutta nyt harjottelen autokoulu juttuja ja sitten meen hannalle !!

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kosmista kelluntaa.


Mä en voi pakottaa sua uskoon tai muuttaa mieltäs. Mut mä voin näyttää sulle suunnan, askelii mitä seurata, kuule ku huudan.

Silmät tyhjyyttä vuotaa, kuuletko enää?


Tänään menin 10 aikaan tekemään kampauksia Rigoletto oopperaa varten. Nukuin vaivaiset pari tuntia edeltävänä yönä ja ei ollu mitenkää ilonen fiilis herätä aamulla. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Teen siis opinnäytetyön tästä kyseisestä ooperasta parin meidän luokkalaisen kanssa, mutta koko luokka osallistuu kampausten tekoon. Meidän luokka tekee niin paljon kampauksia, kun kerkeää, mutta jotkut kuorolaiset joutuu tehdä itse pohjat yms. Käytiin katsomassa hetken aikaa harjoituksia ja näytti hauskalle !
Perjantaina olin jujun keikalla ja oli  ihana juttu tuokio kyseisen herran kanssa. Mutta ei mitään muuta lisättävää illasta.

torstai 1. marraskuuta 2012

Mä oon rikkonu sääntöi etten menis hajalle.



Aijai tää on aina yhtä hauskaa ku saa koulukuvat. Hahhah. Olis noi voinu huonomminkii onnnistua mut mun pää näyttää jäätävän kokoselle tossa mun, Iidan ja Janinan kaverikuvas.
Kohta lähden Hannalle värjäilemään Sallin hiuksia ja saksimaankin hieman ja sitte otan ihan iisisti.
Onneks huomenna on jo perjantai ! Tarkotuksena olis lähteä juhlimaan Kimin synttäreitä jonka jälkee suunnataa kouvolan yöelämään ! Encoressa olis esiintymässä Juju joka kiinnostais kyllä hirmusesti, mutta saa nähä mistä sitä ittensä löytää.
Hitto, että osaakin masentaa kun katsoo ikkunasta ulos. Kello ei ole, kun vasta 16.44 ja tuolla on ihan pimeetä. Ehkä annan itteni elätellä vielä hetken toiveita kesän tulemisesta takas.. Pitää ehkä kohta alkaa heräämää todellisuuteen.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Liian tunteikas, kaipaan halii, mä en oo tunnevammanen.



Eiliseltä päivältä kuvia jolloin en tehny yhtään mitään koko päivänä. Tai no joo kävin pyörähtääs ulkona illalla, mutta on ollu jotenki tosi vaisut fiilikset. En osaa jotenkaan tottua tohon lumeen, vaan yritän vieläki elätellä toivoa kesästä. Tuntuu ettei kesää olis ollukkaa, koska ainakin täällä päin oli niin kurjat ilmat. Noh yritetää aatella jotenki edes posiitiivisesti, että koko ajan mennää uutta kesää kohti.
Sain isiltä uuden tulostimen/skannerin japitäs alkaa tyhjentää pöytää, kun näyttää uus tulevan tilalle. En jaksais millään.
Tänään oon ollu koulussa tekemässä asiakkaita ja kohta pitäis lähteä pimeänajo simulaattoriin. Kuinkakohan monta peuraa jää alle.. Sitte illemmalla hannan kainaloon.

perjantai 26. lokakuuta 2012

Voi tuijottaa tyhjää, voi raivosta juopua, huutaa mitä sillä on väliä ja luopua. Mut se ei hyödytä, sen tiedän jos muuta en. Viha heikentää sydämistä voimakkaimmankin ja ennen kuin huomaat olet itsesi vankina murheittesi kahleilla kytkettynä katkeruuteen.



Oltiin tyttöjen kanssa alkuviikosta mökkeilemässä Mäntyharjussa ja voin kertoa että tuossa on ne ihmiset kenen kanssa voisin viettää mun loppuelämän helposti. Oltiin paljussa montamonta tuntia ja eihän ikinä mikään ilta voi mennä ilman minkään näköistä häppeninkiä ja tällä kertaa se sitten tarkoitti sitä, että Nooran iphone tippuu paljuun. Onneksi se toimii nyt ihan normaalisti.
Loppuillasta ei sitten tavikkaan puhua.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kestä seuraukset ilmeiset, rikkinäiset ihmiset. Meillä ei oo mikään tasa-arvoista... paitsi risteykset.



Ylempänä olevat kuvat kertoo sen, että mulla on huomenna lähtö käymään helsingissä studio elitellä keskustelemassa jatkosta. Jeeij en malta oottaa. Ainoa miinus puoli on se, että pitää herätä aikasin ja en ole todellakaa mitää aamuihminen, kun tietää että vois nukkua pitkään. No mut onneks voin nukkua autossa.
Nytkii on venähtäny vähä turhan myöhää tää mun  nukkumaan meno, koska venailen paria ihmistä vieläkin. Ehkä käyn suosiol nukkumaa ku toi kello näyttää jo puol 3..

Tääl ei itketä ilosta.


Mä surun sun silmistä nään, 
ilman pilvistä säät, peilistä et ihmistä nää 
neiti, ei ikinä tää, elämä tuu olee sitä mitä mä nään
mitä sä näät sisällä pään
ja mitä tänää tai huomen tapahtuu
osa meist kuolee, rakastuu,
toiset kaipaa muttei kuolleet takas tuu.

unelmien mies elää unelmissa, miks elät täällä ku voi elää unelmissa?



Huomentaa ! Kuten kuvista huomaa, oon heränny äsken. Tän aamun herätyksenä toimi äiti joka soitti sitä että huomenna mulla olis aika Studio Elitelle juttelemaan jatkosta. Vähä jännää !! Toivottavast kaikki menee siellä mahdollisimman hyvin. En nimittäin tiiä yhtään mitä siellä tapahtuu ku meeen käymään.
Saa nähä mitä sitä tänään keksis. Palaillaa myöhemmin, koska nyt lähen väsäilee aamupalaa.

lauantai 20. lokakuuta 2012

Ihan väärää kysymystä kysytään. Ei oo vastausta siihen miks ei mitään pysyvää.


Tällässissä fiiliksissä mun aamu on lähteny käyntii. Toipumista eilisestä amarillo reissusta, joka oli aivan mahtava vaikkakin tulikin juhlittua ihan runsaalla kädellä.. Hetken juttelu tuokio Pyhimyksen kanssa oli kyllä niin antoisa ja hieno huomata, että vaikka ihminen onkin julkisuudessa niin silti voi olla aivan aito oma itsensä peittelemättä mitään. Se, kun toinen pystyy näyttää ja puhua omista heikkouksista, vaikka ei tunnekkaan sai mut ainaki arvostamaan tota ihmistä todella paljon. Muutenki loppu ilta oli tosi jees ja hetken on taas parempi mieli.
Saa nähä mitä sitä tänää keksii ! Parit suunnitelmat on jo kehitteillä ja toivon, että parhaimmat niistä toteutuis.

torstai 18. lokakuuta 2012

Liian monta kertaa menny kiertotietä vihdoin löysin oikeen reitin tiedän, koska sie oot siellä.


Parit kuvat eilisestä koulupäivästä. Oli muuten ehkä aikaasaamattomin 4h vähää aikaa koulussa. Yritettiin Janinan kanssa saada meidän yritystoiminnan juttuja valmiiks, mutta onneks ne on jo niin hyvällä mallilla ettei tarvi murehtia sitä. Illalla kävästiin Encoressa.
Tänään oon saanu nukkua pitkään vapaa päivän takia, syödä kunnon aamupalan ja ottaa rennosti. Toivoisin etttei huomenna olis koulua, että se loma alkais nytte jo, mutta pakko sinne iloveme tarpahtumaan on lähteä. Kohta lähden isille tekemään hommia, että olis rahaa huomiselle illalle. En malta odottaa. Mutta siis tosiaan toi vesi sateessa seisoskelu ei hirveesti innosta mutta pakko kai se on. Sadetakki päälle, kumpparit jalkaan, napit korville ja menoks !

tiistai 16. lokakuuta 2012

Mitä minä kuuseen kurkottaja huolin. Turhaan murheet paino mua jo ennen ku mä kuolin.


Ylempänä on parit tosi sekalaiset kuvat viime päivistä. Tänään en oo muutakun makoillu kipeänä kotona peiton alla sohvalla ja yrittäny vääntää tänne jotain tekstiä mutta ei ole oikein luonnistunut. Onneks Liisi, Iida ja Petter tuli piristämään mun päivää pikkusella yllätys visiitillä. Ihania ootte.
Huomenna sitte takasin koulun penkille vaikkei olo ole yhtään sen mukanen, että olis mitenkään fiksua mennä mutta onneks ei ole tiedossa muuta, kun istumista yritystoiminnan tunneilla joten ehkä se ei pahenna tätä oloa. Ja vielä yksi mukava pikku lisä on se että mennään vasta 12 kouluun joten saan vielä kunnon yöunet, vaikka kello näyttääkin jo yli 12.
Perjantaista on tulossa kiva päivä (kuhan tää flunssa antaa periks) koska aamusta lähdetää meidän osaston kanssa kohti helsinkiä iloveme tapahtumaan ja sitten illalla kattomaan Heikki Kuulaa, Lika-Akia ja Graciasta ! Ainiin pitäs mennä huomenna tekemään töitä ton perjantain takia, koska musta tuntuu että rahaa palaa..

tiistai 2. lokakuuta 2012

Onneksi teitä ei olekkaa montaa, ihmistä tunnotonta. Saadaan jatkaa rauhassa tätäki touhua aivotonta.


Tänään oli kyllä oudoin koulupäivä vähän aikaan. Reilu tunti mussutettiin luokan kanssa opettajalle koulusta paskaa ja sitte meillä olis alkanu leikkauksen tunnit ja mulla ja parilla muulla meijän luokkalaisella oli hermot hieman kireellä,  mutta mun onneksi Anni pelasti mut tältä ja menin Annille meikkimalliksi. Mulle tehtiin gootti meikki ja lopuksi mun naamalle suihkutettiin vettä, että ne meikit alkais valumaan. Ja tää siis tehtiin tarkotuksella koska ideana oli, että auto ajais mun ohi ja pärskäyttäis vedet mun nassulle.. Oli hieman pokassa pitämistä kun katoin itteäni peilistä, varsinkin sen veden suihkuttamisen jälkeen. Loppu päivä tehtiin yritystoiminnan portfoliota ja lagailtiin.
Kohta lähen Annin kanssa kuvailemaan ja sitten on tarkotuksena nähä paria kivaa. Huomista odotellessa ! ;>