Kanssasi on kaikki ihan helppoo, on niin helppo olla onnellinen, et se pelottaa mua.

Hei kaikki taas näin pitkästä aikaa!  Oon tosi kiitollinen siitä, että vaikka tää mun postailu tahti on ihan järkyttävää nykyään, niin silti teitä lukijoita on vielä jäljellä. Mun elämä on ollut vaan niin vauhdikasta, etten ole meinannu itsekkään pysyä kyydissä. Mutta täällä ollaan.
Viiminen 2 vuotta on ollu muutenkin mun elämäni vauhdikkainta aikaa niin hyvässä, että pahassa. Ne on muovannu eniten mua tälläseks mitä olen nyt. On ollut pystysuoria alamäkiä ja huimaavan ihania ylämäkiä enkä tiedä näin jälkikäteen, että olisiko halunnut kaikkia niitä, mutta koettu on ja paljon. Omalla tavallaan olen ehkä alkanut niistä alamäistäkin  oppimaan, mutta ei kaikkea voi antaa anteeksi tai unohtaa. Siksi olenkin aivan puulla päähän lyöty, kun mulla on nyt vieressä se ihminen joka saa mun suupielet korviin on sitten kuinka huono päivä tahansa. En voi kun nauraa ja kiittää. Kaiken viime kesäisen sekamelskan jälkeen hän on tuossa ja saa minut jaksamaan ja uskomaan parempaan huomiseen, ihan niikuin kerran aijemmin, mutta nyt kaikki on eritavalla silti. Tiedättekö, kun sinne synkimpääb risukasaan vihdoinkin paistaa se aurinko,  miltä se tuntuu. Jonkun pitää välillä nipistää mua, että tajuan ettei tämä ole oikeasti unta.